MDD Terveyspalvelut Oy
 
POTILASOHJEITA
 
     
 

Yleistä

 
 

MDD Terveyspalvelut Oy:n laboratoriotestit ovat tarkoitetut lääkäreille ja muille terveydenhoidon ammattilaisille apuvälineiksi terveyden palauttamisessa, edistämisessä ja ylläpidossa sekä terveysriskien kartoituksessa. Osa analyyseistä on lääkärin määräämänä Kelan korvauksen piirissä. Tarkempia tietoja korvattavuuksista saat soittamalla asiakaspalveluumme. Varmimmin vastaamme puheluihin maanantaista perjantaihin kello 11 – 15 numerossa (09) 622 4424.

 
 

Omalla kustannuksellaan ihmisellä on oikeus mittauttaa itsestään esimerkiksi kolesteroli, D-vitamiini, ravitsemustila tai suoliston mikrobifloora. MDD edellyttää kuitenkin, että jokaiseen teetettyyn analyysiin on asiantunteva tulkinta. Mikäli henkilöllä itsellään ei ole lääkäriä tai muuta asiantuntijaa, niin MDD voi auttaa asiassa.

 
     
 

Valmistautuminen näytteenottoon

 
 

Monet näytteenottoa edeltävät tekijät vaikuttavat laboratoriotutkimusten tuloksiin. MDD toimittaa näytteenottoa varten ohjeet. Huolellinen valmistautuminen ohjeiden mukaisesti takaa luotettavat tutkimustulokset. Ilmoittakaa asiakaspalveluumme tai laboratorion henkilökunnalle, mikäli ette jostain syystä ole voinut noudattaa ohjeita. Mainitkaa myös, jos ette ole voinut noudattaa saamianne erityisohjeita.

 
 

Laboratorioanalyysit tehdään joko verestä, virtsasta, syljestä tai ulosteesta. Verinäytteet otetaan laboratoriossa, ja muut voidaan tehdä kotona. Yleensä lääkäri määrää verikokeeseen, ja näyte otetaan ao. lääkäriaseman laboratoriossa. Lääkäri saattaa myös pyytää tilaamaan tarvittavat veriputket MDD:stä, jolloin on syytä myös sopia, missä näyte otetaan. Ottakaa laboratorioon mukaanne lääkäriltä saamanne tutkimus- ja hoitomääräys lomake kyseistä testiä varten.

 
 

Näytepakkaukset kotona otettavia tutkimuksia varten (ulostenäytteet, virtsa- ja sylkinäytteet) tilataan yleensä suoraan asiakaspalvelustamme. On erittäin tärkeää että näytepakkauksen tultua tarkistatte pakkauksen sisällön, ja luette huolellisesti kaikki mukana tulleet paperit.. Näin voitte vielä ennen näytteenottoa tarkistaa ohjeita asiakaspalvelusta, jos on epäselvyyksiä, miten näytteenotto tulisi suorittaa. Täyttäkää huolellisesti henkilötietolomake kaikilta kohdin niin, että tiedot ovat selkeästi luettavissa.  Näytepurkeissa saattaa olla säilytysainetta jo valmiina, joten on tärkeää sulkea purkit huolellisesti näytteenoton jälkeen. Muistakaa myös tarkkaan merkitä näytteenottopäivät sekä kellonajat, jos aikaa on kysytty. Tutkimustulosten luotettavuus kärsii tai niitä ei voida analysoida, jos ohjeita ei ole noudatettu.

 
     
 

Laboratoriossa otettavat verinäytteet

 
 

Kaikkiin laboratoriotutkimuksiin ei tarvitse paastota. Osa laboratorionäytteistä otetaan kuitenkin tarkoituksella paaston jälkeen. Mikäli Teille on määrätty paastotutkimuksia, älkää syökö koetta edeltävänä iltana klo 20 jälkeen (tai 8- 12 tunnin aikana ennen sovittua näytteenottoa). Vettä voitte juoda. Koeaamuna voitte juoda lasillisen vettä.  Jos kyseessä ei ole paastonäyte, noudattaa näytteenotto-ohjeita ruokavalion sekä vitamiini-, hivenaine- ja muiden ravintolisien suhteen.

 
 

Alkoholi vaikuttaa kokeen tuloksiin

 
 
    • alkoholin käyttö on kielletty edellisenä päivänä ja näytteenottoaamuna
 
 

Tupakka ja kahvi vaikuttavat joidenkin kokeiden tuloksiin

 
 
    • välttäkää kahvin juomista ja tupakointia edellisestä illasta lähtien näytteenotto-ohjeiden mukaisesti
 
 

Insuliinit ja muut käytössä olevat lääkärin määräämät lääkkeet voitte ottaa lääkärin ohjeiden mukaisesti.  Lääkärin määräämää lääkitystä ei tule omin päin muuttaa. Jos näyttää siltä, että lääkitys voi haitata analyysin tekemistä, on asiasta neuvoteltava hoitavan lääkärin kanssa. Näytteenotto-ohjeissa on tarkemmin selostettu, miten lääkkeiden sekä vitamiini-, hivenaine- ja muiden ravintolisien suhteen tulee toimia.

 
     
 

Muuta huomioitavaa

 
 

Ruoka-aineallergia testeissä on erityisen tärkeää luotettavan tuloksen saamiseksi, että noudatatte ruokavalio-ohjeistusta ennen näytteenottoa. Testi olisi hyvä ottaa ennen kuin on ryhdytty mihinkään ruokavaliomuutoksiin, koska sopimattomien ruokien välttämisen myötä niiden vasta-ainepitoisuudet vähenevät. IgE vasta-aineiden puoliintumisaika veressä on lyhyt, ja ne vähenevät oleellisesti muutamassa viikossa välttämisen myötä. IgG vasta-aineet vähenevät huomattavasti verestä vasta kuukausien kuluttua siitä kun ruoka-ainetta ei ole syöty. Sopimaton ruoka voi siis näkyä testissä jopa vihreänä (sopivana), jos sitä on vältetty pitkään ennen verikokeen ottamista. Jos olette jättäneet epäilemiänne ruoka-aineita pois ruokavaliosta jo ennen verikoetta, niin silloin voidaan tehdä luotettavimpia johtopäätöksiä vain senhetkisen ruokavalion sopivuudesta.

 
     
 

Näytteiden toimittaminen

 
 

Ohjeet näytteiden toimittamisesta/postittamisesta ovat näytteenottopakkauksessa, jonka saatte. Niiden ohjeiden noudattaminen on myös erityisen tärkeää koska näytteiden säilyvyyksissä on eroja. Postitse toimitettavien näytteiden lähetyspäivä on maanantai.

 
     
   
     
Copyright MDD Terveyspalvelut Oy© 2010