©MDD oy

Estrogeenin aineenvaihduntatesti

Estrogeenit ovat hormoneja, joita tarvitaan mm. luuston terveeseen aineenvaihduntaan ja naisten seksuaaliseen kehitykseen. Naisilla kohonneet estrogeenitasot lisäävät syöpäriskiä. Tavallisimmat estrogeenit estradioli ja estroni voivat muuttua toisikseen, mutta kehon on kuitenkin päästävä eroon ylimääräisestä estrogeenistä. Maksa pystyy muuttamaan estradiolin ja estronin 2-hydroksiestradioliksi ja 2-hydroksiestroniksi (2OHE1). Nämä heikot estrogeenit voivat toimia “antiestrogeeneina” eli ne vähentävät estrogeenin aktiivisuutta kehossa.

Asiaa mutkistaa se, että estroni voi muuttua tietyissä olosuhteissa elimistössä myös voimakkaasti estrogeeniseksi 16-alfa-hydroksiestroniksi (16-alfa-OHE1), jonka estrogeenivaikutus on monikertainen verrattuna estradioliin ja jonka korkeat pitoisuudet kehossa on liitetty kohonneeseen syöpäriskiin.

Tutkimukset ovat viime vuosina paljastaneet, että ristikukkaisten vihannesten, kuten parsakaalin, kaali ja kukkakaalin syönti vähentää riskiä sairastua syöpään. Näiden kasvien sisältämä glukobrassiini muuttuu suolistossa indoli 3-karbinoliksi (13C) ja edelleen di-indolimetaaniksi (DIM). Alustavat tutkimukset ovat osoittaneet, että I3C:llä ja DIM:llä on syöpää estävä vaikutus, joka välittyy pääasiassa estrogeeni-aineenvaihdunnan kautta.

Tutkijat ovat havaineet, että runsaasti I3C.tä sisältävä ravinto lisää 2-OHE1:n määärää suhteessa 16-alfa-OHE1:n. Kaksoissokkotutkimukset USA:ssa ovat osoittaneet, että naiset, joiden ruokavalioon kuuluu vähintään 300mg I3C:tä, 2-hydroksiestrogeenitasot ovat nousseet merkitsevästi. I3C:n syöpää estävää vaikutusta on tutkittu runsaasti soluviljelmissä ja eläimillä ja nyt myös kliiniset kokeet ihmisillä ovat meneillään.

Genova Diagnostic laboratoriolla on testi, jolla pystytään mittaamaan seerumista 2-OHE1 ja 16-alfa-OHE1 pitoisuudet ja siten arvioimaan estrogeeniperäistä syöpäriskiä naisilla.

Kirjallisuutta
Syventäviä tietoja testistä saat ottamalla yhteyttä MDD:hen tai englanniksi Genovan kotisivuilta
Takaisin hormonisivulle